Heikkolihainen päivä

Ilmoitin miehelleni viime viikolla että tulemme pitämään yhden täysin kasvisruokapäivän. Vastauksena sain "aha, ok" eli vastarintaa ei ollut. Eilen ostin aineksia tietämättä yhtään mihin niitä ostin, enkä oikeastaan ajatellut pitää tätä vihreää päivää jo tänään, mutta aamulla join aivan ihanan banaani-mantelismoothien ja totesin että nyt on hyvä päivä syödä vihreää. Niinpä kaivoin netin syövereistä aiemmin löytämäni reseptin linssihampurilaisista ja koska lähes kaikki aineksetkin löytyivät kaapista, päätin että siitä tulisi ihan ihkaensimmäinen vegaanilounas jonka teen. Tein pihvitaikinan muuten ohjeen mukaan mutta koska sieniä ei löytynyt kotoa, päätin jättää ne kokonaan pois korvaamatta niitä millään. Etsin netistä myös hampurilaissämpylän ohjeen ja aloin tehdä samalla sämpylätaikinaa kun yritin pitää huolen että kaikki oikeat ainekset päätyivät pihvitaikinakulhoon. Lopputuloksena, keittiö oli juuri sen näköinen kuin minä olisin siellä tehnyt ruokaa ja lähes kaksi tuntia aloittamisen jälkeen edessämme oli alusta asti itsetehdyt hampurilaiset seuranaan monipuolinen vihreä salaatti ja ristikkoperunat.

Maistaminen kieltämättä hieman jännitti koska en tiennyt yhtään mitä odottaa. Turhaahan se tietysti oli ja lopulta kummankin lautaset tyhjentyivät tyytyväisen maiskutuksen saattelemana. Miehen kommentti "hauskan makuista, ei pahaa mutta erilaista. Tätä voisi syödä kyllä toistekin" kuvaa aika hyvin molempien reaktiota. Pihvi oli tavallaan hyvin lähellä lihaa mutta maistui kuitenkin aivan erilaiselta. En tiedä mitä sienet olisivat tuoneet makuun, mutta varmasti olisivat kyllä saaneet maun vielä paremmin esille. Joka tapauksessa, onneksi taikinaa tuli tehtyä suuri määrä sillä se oli hyvää. Sämpylätkin onnistuivat ihan hyvin, vaikka ohjeessa käskettiinkin nostattaa taikinaa neljän tunnin ajan ja minä kärsimättömänä annoin taikinan nousta n. puoli tuntia. Lopputuloksena kaksi hyvin painavaa sämpylää.

Välipalaksi ajattelin tehdä taas smoothien, sillä löysin tosi hyvältä kuulostavan granaattiomenasmoothien reseptin. Tuloksena oli ihanan kirpeä ja raikas, superterveellinen juoma. Nam! Smoothiet ovat uusi rakkauteni ja vaikka olen tehnyt vasta ihan muutaman, olen suorastaan äimistynyt kuinka helppoa, nopeaa ja herkullista tuolla suihkukoneen laskeutumista matkivalla tehosekoittimellani saa aikaiseksi. Ei puhettakaan että saisin hiljaa surruteltua aamupalasmoothien itselleni kun varmasti koko talo kuulee kun meillä tehdään smoothieta, mutta väliäkös tuolla, jos hyvää tulee ja vielä niin nopeasti.

Päivällisellä herkuteltiin pihvitaikinasta muotoilluilla "lihapullilla" jotka paistoin uunissa rapeaksi. Perunat, ruskeakastike ja salaatti yhdessä pullien kanssa tekivät ruuasta ehdottomasti maukkaimman kotiruuan mitä olen tehnyt aikoihin. Ei niin etteikö meillä oltaisi tehty hyvää ruokaa aikaisemminkin, mutta uudet maut ja mausteet toivat kauan toivottua vaihtelua makuhermoille. On eri asia tehdä hyvää ruokaa jota on syöty jo viisi vuotta kerran viikossa kuin tehdä hyvää ruokaa jota syödään ensimmäistä kertaa. Iltapalaksi teen teeleipiä ja teetä.

Päivä on mennyt lähes täysin vegaaniruokavalion mukaan, poikkeuksena paria pienen pientä huijausta. Hampurilaissämpylään käytin yhden luomukananmunan, jonka näin jälkikäteen ajateltuna olisin kyllä voinut jättää poiskin. Edellisenä päivänä tehdyssä salaatissa oli muutama leipäjuuston palanen ja ruskeaan kastikkeeseen käytin nokareen luomuvoita. Kaikki muut ainekset ovat olleet maidottomia, kananmunattomia ja tietenkin lihattomia. Miksi sitten vegaaniruokaa? Pidän kasviksista, en pidä jauhelihasta. Käytän jauhelihaa mutta joka ikinen kerta se maistuu samanlaiselta ja sen koostumus on jotenkin tylsä. Jos saisin valita, käyttäisin aina kokolihaa, en koskaan marinoitua, suikaloitua, jauhettua tai ylipäätään mitään epämääräistä lihaa. Ja jos saisin valita, korvaisin hyvin suuren osan kaikesta lihasta jollain muulla. En ole vegehippi, en edes melkein. Rakastan lihaa, juustoja ja kananmunaa. Mutta olen huomannut että monestikin niiden jäljiltä jää sellainen hieman nuutunut olo.

Tai korjataanpas tuo äskeinen. Oikeasti se nuutunut olo ei tule lihasta, juustoista ja kananmunasta, vaan siitä mitä lähes väistämättä syödään näiden ruokien kanssa. Jos syön hampurilaisen, se naudanlihapihvi ei ole se joka minut nuuduttaa vaan se hampurilaissämpylä, majoneesi ja ranskalaiset. Itseasiassa, yksi parhaista voimaruuista on iso vihreä salaatti pihvillä, joko broileria tai nautaa. Mutta koska ruokavalioni on nykyään aivan hirveän yksipuolista ja toistaa samoja kaavoja, ateriat ovat normaalisti perunat ja kastike tai makaronilaatikko -linjaa. Tylsää, päivästä toiseen samanlaista, saman makuista mössöä. Rakastamani vihannekset joudun karsimaan liian usein minimiin koska ne nyt vain ovat niin kalliita.

Tämän päivän tarkoitus on etsiä jotain uutta, jotain joka veisi pois sen totutun kaavan, tasaisenruskeat maut ja tylsyyden. Onnistuin siinä. Kirjoittaessani tätä, olo on hyvä ja täysi. Ei täysi sellaisella "auts mahaan sattuu koska söin liikaa" tavalla, vaan täysi niinkuin olisin syönyt juuri oikeita ruokia, juuri oikean määrän eikä kroppa pyydä enää mitään lisää. Aivan liian usein syön väärin ja huomaan ahmivani illat koska en vain ole saanut ruuasta kaikkea tarvitsemaani. Vuosia keskityin pelkkiin kaloreihin, sitten kaloreihin ja proteiiniin huomattuani kuinka täyttävää proteiini on. Niiden oikeasti tärkeiden ainesten, eli vitamiinien ja hivenaineiden, kanssa olen hieman hukassa vaikka olen vuosikausia seurannut syömisiä ja oppinut uutta. Se nyt vain on eri asia saada kalorit sipsipussista kuin saada ne tasapainoisesta ruuasta. Ensimmäisen jälkeen keho huutaa ravinteita ja hetken kuluttua tekee mieli ahmia jääkaappi tyhjäksi. Jälkimmäisessä taas olo on rauhallinen ja seesteinen eikä tee mieli mitään ylimääräistä.

Päivän kysymys onkin, miksei tätä voisi jatkaa myöhemminkin? En aio ryhtyä kokoaikaiseksi vegaaniksi, tällä hetkellä se tuntuu ajatuksena aivan liian vaikealta toteuttaa. Asun kaupungissa jossa ei juurikaan ole mahdollisuuksia löytää mitään erikoisempia ruoka-aineksia. Tosin, kuten tämä sivusto osoittaa, ihan normaaleista ruokakaupoista voi löytää valtavat määrät vegaaniruokia. Tällä hetkellä vegaaniruoka on minulle jotain joka on mahdollisuus mutta joka ei ole juuri minulle juuri nyt. Jos nyt totta puhutaan, jos juuri nyt ryhtyisin kokoaikaiseksi kasvissyöjäksi, tekisin sen vain koska haluan tavoitella jotain erilaista, en siksi että se vaikkapa sopisi aatteisiini. En halua pelastaa maailmaa sillä että syön tietyllä tavalla enkä halua hankaloittaa ruokavalintojani yhtään enempää. Se on jo riittävän vaikeaa tällä hetkellä. Aivan varmasti kyllä pidän vastaavanlaisia päiviä jatkossakin ja jatkan uusien, vanhoja ruokiani korvaavien kasvisruokien etsimistä. Voin siis suositella lämpimästi jokaiselle vaikka vain ajoittaisia kasvisruokia, kunhan sen tekee sitten kunnolla eikä vain puputa pelkkää salaattia koko päivää. Silloin koko hommasta menee idea eikä siitä saa kaikkea irti.

Oikein hyvää uuttavuotta ihan kaikille!