Sivut

maanantai 30. joulukuuta 2013

Mitkäs sullon jalassa?

Jos innostun jostain, innostun kunnolla. Jos joku asia saa minut vakuuttuneeksi erinomaisuudellaan, pidän huolen että kaikki muutkin ympärilläni vakuuttuvat sen erinomaisuudesta. Uusin tällainen asia on pyörinyt mielessä jo jonkin aikaa, mutta lopullisen sysäyksen antoi jo edellisessä tekstissä mainitsemani kirja Born to Run. Kirjassa kerrotaan tarina miehestä, jonka selkää alkoi pistää joka lenkillä. Lääkärit suosittelivat kunnolla vaimennettuja kenkiä, joten hän hankki sellaiset. Kipu kuitenkin tuli edelleen. Hän hankki jopa jousitetut kengurukengät, jotka takuulla ainakin olivat vaimennetut, mutta jo kymmenen minuutin juoksemisen jälkeen kipu palasi. Kiukkuisena hän heitti kengät pois jalastaan ja käveli kotiin. Vasta loppumatkasta hän tajusi että kipua ei ollutkaan, vaikka jaloissa ei ollut kenkiä lainkaan, eikä siis myöskään pehmusteita ja tukea. Tutkittuaan asiaa lisää, hän löysi lisää tietoa siitä kuinka paljasjaloin käveleminen auttaa korjaamaan askelta, vahvistaa jalkojen lihaksia ja jopa auttaa pääsemään eroon kaikenlaisista vaivoista.

Kaikki perustuu siihen, että nykyajan juoksukengät tukevat jalkaa ja ovat niin pehmustettuja, että jalan luonnollinen liike häiriintyy. Jalka ei osaa korjata askelta, koska vaimennukset naamioivat liikettä. Kun ihminen kävelee paljain jaloin, jalka kykenee luonnolliseen liikkeeseen, askel korjaantuu oikeaksi ja muuttuu automaattisesti liikettä vaimentavaksi, jolloin rasitus vähenee. Kirjan miehen ostamat kengurukengät naamioivat liikkeen tunnun niin hyvin, että mies otti huomaamattaan pidempiä ja väärempiä askeleita ja siis kipukin tuli nopeammin. Kirjan sanomaan on helppo uskoa ja se oli sitten se viimeinen sysäys minun paljasjalkailulleni. Näin kenkätelineen lisäykseksi kotiutuivat Vibramin Fivefingersit.

Päheet monot
Aihe on kiinnostanut minua jo jonkin aikaa vaikka kyllä naureskelin kun ensimmäiset varvaskengät netissä näin. Aivan älytön idea! Varpaiden väliin tungettavat kengät! Mutta nyt pari päivää näillä tassuteltuani olen melkein vihainen etten ole löytänyt näitä jo muutama vuosi sitten. Toki tiedostan olevani vielä alkuihastuksen vallassa, mutta on silti pakko sanoa että nämä taisivat olla koko vuoden paras ostos. No, ehkä heti Fitbitin jälkeen. VFF:t ovat jalassa aivan supermukavat, eivätkä varpaiden väliin tulevat osat tunnu lainkaan. Tokihan minä onnistuin näillä jo rakot itselleni aiheuttamaan, mutta en ole vielä yhtiäkään kenkiä omistanut joilla rakkoja ei olisi tullut joten tämä oli odotettavissa. Rakoista selviää teipillä.

Yllättävin puoli kengissä on se kuinka lämpimät ne ovat. Kangas on ohutta enkä ole päässyt testaamaan näitä alle nollakeleissä, mutta näille ei-niin-talvisille vesikeleille nämä ovat juuri passelit. Ja vesikeleistä puheenollen, toisen testilenkin aikana valitsin reitikseni täynnä vesilammikoita olevan polun. Hetken jo epäröin ja meinasin kääntyä ympäri ajatellen että kylmä, inhottava vesi tulisi päällikankaan läpi, mutta pitihän se kokeilla. Lammikoita oli melko turha väistellä, sillä kun yhdestä pääsin, toinen oli jo edessä. Siispä päätin kävellä suoraan läpi. On mahdollista, että sivusta asiaa seuranneet pitivät minua ehkä hieman pöhkönä, kun innosta hihkuen juoksin lätäköstä toiseen. Mutta sitä riemua en ole tuntenut varmaan kuin pikkulapsena kun juoksin talven ensimmäisten jäätyneiden lätäköiden läpi jään ratistessa rikki jalkojen alla. Kauttaaltaan litimärät ja mutaiset kengät tuntuivat oikeasti mukavilta jalassa, eikä varpaita palellut lainkaan kun lammikoista selvisin. Näyttäkää minulle vaikka vain yhdet toiset kengät jotka selviäisivät moisesta kohtelusta niin että niillä olisi vielä miellyttävää kävellä muutaman kilometrin lenkki. I dare you!

Onhan ne nyt hianot
Kengät tekevät sen mitä lupaavat. Pohja joustaa ja mukailee täysin jalan luonnollista liikettä ja mitään vaimennuksia ei takuulla ole. Tämä malli on tarkoitettu maastoon ja pohja on sen mukaisesti paksumpi kuin mitä joissain toisissa malleissa, tosin vain sen verran että siihen on saatu edes jotain kuviota upotettua. Pienet kivet eivät juurikaan tunnu jalkapohjissa ja kengillä on miellyttävä kävellä jopa noilla täyshiekoitetuilla teillä ja metsäpoluilla. Vaikka käveltyjä kilometrejä on vasta hyvin vähän, olen huomannut selvän eron siinä miltä tuntuu kävellä näillä ja sitten taas niillä peruslenkkareilla. VFF:illä kävelen aivan selvästi enemmän päkiävoittoisesti kun taas lenkkareilla on jopa hieman vaikeaa kävellä muutoin kuin kanta edellä. Eilen, kun kilometrejä tuli päivän aikana noin kahdeksan, huomasin jopa illalla kotona käveleväni huomattavan paljon enemmän päkiöilläni kuin normaalisti. Ja paras osuus on se, että kiukutteleva vasen polveni on ollut huomattavan paljon säyseämpi kuin pitkään aikaan kävellessä. Välillä lenkillä tulee hetki jolloin tiedän että polviini kuuluisi sattua, jokin tärähdys tai väärin astuttu askel, mutta nyt tunne on aivan erilainen, jopa melkein hyvä. En voi vielä julistaa näiden kenkien muuttavan minut täysin kipuvapaaksi, mutta todella hyvältä näyttää ainakin alku.

Kipuvapaasta tietty ei voida puhua kun tällä hetkellä molemmat kantapäät ovat rakoilla, vasen jalkapöytä on kipeä uuden askeltamisen vuoksi ja jalat noin ylipäätään ihmettelevät kovasti lisääntyneitä kilometrejä.

Toinen lisäys varusteperheeseen on uusi juoksureppu. Uusi on yhtä väärä sana kuin se on oikeakin, sillä en omista vanhaa juoksureppua. En varmasti olisi edes tarvinnut sellaista, ellen olisi keksinyt alkaa kävelemään työmatkoja. Jossain minun on kannettava rahapussi ja meikkilaukku ja muut pienet tilpehöörit mitä milloinkin haluan mukana kantaa. Siispä suuntasin kulkuni reppuosastolle ja pyysin myyjältä apua jotta löytäisin oikeanlaisen kantovälineen. Onneksi olen melko helppo, sillä kriteerit olivat kuitenkin vain että sen pitää olla tarpeeksi pieni, tarpeeksi iso ja hyvän näköinen. Ja tällaisen noilla kriteereillä saa.


Eihän se nyt kummoiselta näytä retkottaessaan tuossa lattialla, mutta olen vakuuttunut että se on tyylikkäin, käytännöllisin ja katu-uskottavin bad-ass reppu mitä näiltä kulmilta löytyy. Sikäli mikäli vadelmanpunainen minireppu voi koskaan olla oikeasti bad-ass.
Seitsemän litraa täyttä äksöniä
Nyt tuntuu että varustekiintiö on täysi. En keksi juuri nyt mitään mitä minulta puuttuisi. Varmasti tuossa kuukauden sisään tulee taas jokin uusi asia jonka koen ehdottomasti tarvitsevani, mutta juuri nyt minulla on kaikkea mitä voin kuvitella tarvitsevani. Okei, miinus langattomat kuulokkeet. Ne olisivat kyllä vielä se piste ı:n päälle. Nyt sotkeudun jatkuvasti johtoihin tai viimeistään koirat sotkeutuvat. Ja vielä sellaiset joissa olisi hands free samassa ettei aina tarvitsisi kaivaa sitä puhelinta repusta tai taskusta tai mistä milloinkin. Olen haaveillut noista kuulokkeista jo niin kauan että olen jo oikeastaan lopettanut haaveilemisen ja todennut etten kuitenkaan saa niitä hankittua joten mennään vanhoilla.

Johdoista kun vielä pääsisi eroon...
Näihin tunnelmiin. Taidanpa vetäistä VFF:t jalkaan ja hilppaista iltalenkille.

2 kommenttia:

  1. Olisit aika hyvä myyjä, sait ainakin minut uskomaan! Oon monella kattellut noita kenkiä, vaikuttaa hauskoilta. Mistä ostit/tilasit omasi? Melkein pitäisi päästä jossain kokeilemaan noita jalkaan, ihan suorilta ei oikein netistä uskalla tilata. :/ Mutta soittimeksi voin suositella Sonyn vedenkestävää/johdotonta soitinta, tuolla mun blogissa siitä kirjoitinkin. Ihan paras mun mielestä! Ja sitä voi tosiaan käyttää myös uidessa ja säädöt on niissä kuulokkeissa, joten kappaleiden vaihto tms. onnistuu vaikka juostessa.

    VastaaPoista
  2. No sittenhän olen oikealla alalla, sillä olen ihan oikeassa elämässä myyjä. Tosin, en sellainen joka saisi enemmän rahaa siitä että osaa myydä jotain. ;)

    Ostin omat VFF:ni ihan Intersportista. En malttanut jäädä jännittämään toimivatko verkkokaupat hitaasti vai erittäin hitaasti näin uudenvuoden aikoihin, joten marssin kiltisti vain urheiluliikkeeseen. Ja pitihän niitä vähän nähdä livenäkin. Jos haluat vähän halvemmalla päästä, internetistä löytyy useita verkkokauppoja niin Suomesta kuin ulkomailtakin, joissa hintahaitari vaihtelee aika reippaasti. Ilmaiseksi noita ei saa mistään mutta ainakin vielä olen sitä mieltä että ovat kyllä olleet hintansa arvoiset. Vinkiksi voisin sanoa ainakin että jos et ole varma, tilaa Suomesta (ilmainen vaihto ja palautus) ja tilaa oikean kokoiset kengät. Nämä kengäthän eivät saa olla yhtään liian isot eivätkä yhtään liian pienet. Näihin ei siis jätetä sitä liikkumavaraa mitä juoksukenkiin monesti suositellaan. Mittaa vaikka jalkasi mittanauhalla ja tarkista koko Fivefingersin kotisivuilta. Tai sitten vain teet perinteiset ja tilaat yhden koon ja vaihdat tarvittaessa toiseen. Kokeilemalla et häviä mitään, päinvastoin saatat löytää jotain aika hienoa.

    Kiitos vinkistä! Vedenkestävät kuulokkeet olisivat kyllä jotain aika mahtavaa. Hintahan noissa on melko suolainen mutta toisaalta melkein saman verran saisi maksaa normaaleista langattomista kuulokkeista.

    VastaaPoista

Kommenttisi on minulle tärkeä ja auttaa minua jaksamaan. Kiitos siis sinulle että suot minulle hetken tai pari omaa aikaasi!