Ajatuksia paljasjalkailusta ja kengistä ylipäätään

Aamulla ajattelin ensin kävellä töihin mutta ajatus viideltä heräämisestä tuntui tällä kertaa ylivoimaiselta, joten päädyin kompromissiin. Mies vei minut autolla töihin ja kävelin sieltä kotiin. Koska en vain yksinkertaisesti ehtinyt ahtaa varpaitani Fivefingerseihin, päätin vain nopeasti sujauttaa Salomonin SpeedCrossit jalkaani ja tallustella niillä. Kotimatkalla aloin katua kenkävalintaani. Kävelin käytännössä koko viime talven näillä kengillä ja olin sitä mieltä että ne olivat mukavimmat kengät ikinä. Nyt jalkani olivatkin toista mieltä. Kaipasin kovasti paljasjalkakenkien vapaata liikettä. Näissä kengissä liike tuntui jotenkin pakotetulta ja ahtaalta. Mieleen tuli väkisinkin Peter Larsonin kirja Tread Lightly, jossa puhuttiin siitä kuinka nykyajan kengät pakottavat jalan liikkumaan eri tavalla kuin mitä se oli luotu liikkumaan. Edelleen kengät olivat mukavat jalassa eikä niitä voi hyvällä tahdollakaan sanoa huonoiksi kengiksi, mutta nyt vertasinkin niitä aivan toisenlaiseen tunteeseen. Nyt jokainen askel tuntui jotenkin ohjatulta ja kaikki luonnollisuus oli poissa. Vaikka vain muutama kuukausi sitten olisin ollut vakaasti sitä mieltä että kengillä kävely on lähes yhtä luonnollista kuin paljasjaloin kävely. Nyt kun olen nähnyt välähdyksen siitä toisesta puolesta, tuntuu hassulta että pidin joskus esimerkiksi noita Salomoneja tosi hyvinä kenkinä. Tai ovathan ne hyvät kengät, en vain enää osaa arvostaa niitä samalla tavalla kuin aiemmin.

Tuossa aiemmin kun mietin näitä asioita, mieleen tuli elävästi vanhojen tanttojen jupinat siitä kuinka pitää olla mukavat kengät. Pitää olla tukevat kengät. Pehmustetut kengät. Se oli aivan kamalaa! Oikeasti ajattelin silloin että vanhat tantat eivät vain niveloireiltaan pysty pitämään normaaleita kenkiä. Tai jostain sellaisesta oli oltava kyse siinä ainaisessa saarnaamisessa mukavista kengistä. Kokeilin monesti näitä "mukavia kenkiä" ja joka kerta ne tuntuivat vain vääriltä ja näyttivät joltain jota mummoni olisi voinut pitää. Terveyssandaalit, jotka oli suunniteltu ihmisille jotka viettivät koko päivän jaloillaan, tuntuivat jäykiltä ja ikäviltä. Minullekin saatiin myytyä tällaiset "maailman parhaat terveyskengät" työkengiksi. Lopputuloksena nyt n. puoli vuotta myöhemmin on se, että molemmat pikkuvarpaani ovat hanganneet viereistä varvasta niin että tuloksena ovat ikävät kovettumat molemmissa varpaissa. Onhan se omaa vikaani, koska kaikista niistä kenkämalleista valitsin juuri tuollaiset, mutta olisiko tulos sitten ollut toinen jos olisin valinnut toiset kengät, mistä sen tietää. Yli kaksi vuotta olen tehnyt työtä jossa olen aivan koko päivän jalkojeni päällä. Työpäivän aikana askelia kertyy helposti yli 10 000 ja tähän asti olen pitänyt samanlaisia kenkiä kuin kaikki muutkin, työkenkiä joissa on remmikiinnitys takana. Ja koko tämän ajan olen harmitellut koska työkenkäni ovat vääränlaiset, huolimatta siitä että niitä on ollut useita erilaisia. En vain tunnu löytävän oikeita.

Ylipäätään viimeiset muutamat vuodet olen valitellut jatkuvasti sitä ettei minulla ole kenkiä, ei ainakaan hyviä sellaisia. Ainoat kengät joissa olen tuntenut oloni hyväksi ovat olleet Niken halvat perustennarit ja Adidaksen Boost -juoksukengät. Muissa kengissä olen joutunut aina jotenkin sopeutumaan kenkiin, ei niin että kengät olisivat muotoutuneet minun mukaani. En tätäkään asiaa tajunnut ennen kuin aloin tiedostamaan asiaa enemmän. Kengät olivat vain kengät, ei minulla ollut mitään ongelmaa niiden kanssa. Ne nyt vain laitettiin jalkaan ja ne kulkivat mukana. Mutta kun aloin huomaamaan kuinka vuorotellen jokainen kenkäparini joko hiersivät, aiheuttivat kipuja, tuntuivat epämukavilta tai niillä oli vain vaikea kävellä, aloin olla jo vähän huolissani. En ollut tajunnut tätä aikaisemmin, olin vain sopeutunut ja mukautunut. Hetken jo pelkäsin että minusta oli tulossa tantta joka kohta paasaa terveyskenkien erinomaisuudesta.

Edelleen täytyy muistaa että elän kuherruskuukautta ihan ihkaensimmäisten Fivefingersieni kanssa ja että olen innoissani kun olen taas löytänyt jotain uutta. Se voi vaikuttaa arviointikykyyni. Silti olen sitä mieltä että olen vihdoin löytänyt sen jonkin jota en tiennyt edes etsiväni silloin huonoista kengistä valitellessani. Muistan ensimmäiset reaktioni kun kuulin paljasjalkakengistä, sillä ylimielinen "entä sitten, kävelen joka päivä ilman kenkiä sisällä" kuittasi koko asian. Nyt olen iloinen etten jättänyt asiaa siihen. VFF:illä kävelemistä ei voi verrata siihen että kävelee sisällä ilman kenkiä. Ei myöskään suoraan siihen että kävelee täysin paljain jaloin, sillä ne vaimentavat pahimpia kiviä ja lämmittävät jalkoja. Niillä käveleminen on silti kilometrien päässä siitä että kävelisi tavallisilla kengillä, erityisesti jos ne tavalliset kengät tarjoavat yhtään normaalia enempää tukea tai pehmustetta. Nyt olen varma ettei minun tarvitse liittäytyä vanhojen tanttojen terveyskenkäjupinointiin, sillä olen löytänyt itselleni aivan mahdottoman hyvät ja mukavat työ-, vapaa-aika- ja lenkkikengät. Ja suunnittelin jo sitäkin että ensi kesän vetäisin kokonaan paljain jaloin ainakin niin pitkälle kuin se vain on kaupunkioloissa lasinsiruja väistellen mahdollista. Aika näyttää tulenko toteuttamaan niinkin pöhkön ajatuksen.

Tänään juoksin toisen virallisen lenkkini VFF:illä. Olen kyllä kävellyt niillä useammin mutta juoksemiseen totuttelu vie aikaa. Se ei ole lajina minulle vielä niin tuttu että se sujuisi luonnostaan ja erityisesti näiden uusien tossujen kanssa vie aikaa ennen kuin uskaltaa edes vähän pidemmille juoksulenkeille. Tein samanlaisen lenkin kuin viimeksikin, eli 1,16 km melko tasaisella asfaltilla (pieni osa matkasta metsätietä), hyvin kevyellä ja rauhallisella tahdilla. Muuten oli hyvä fiilis mutta liika vaatetus haittasi menoa ja puuskutin ylimääräisen kaulahuivini takia jo puolessa matkassa vaikka viimeksi matka meni kohtalaisen kevyesti. Puskin huonon fiiliksen läpi kuvitellen vähintäänkin olevani maratonin siinä vaiheessa jossa kuuluisa seinä tulee vastaan. Ehkä niin suurista voimista ei ollut kyse tällä kertaa mutta tämä mielikuva auttoi jatkamaan juoksua vaikka mieli teki lopettaa ja kävellä hetken. Jos kyse ei ollut siis varsinaisesta seinästä niin ainakin pienestä aidasta jonka huono kunto yhdistettynä vääriin varusteisiin sai aikaiseksi. Seuraava samanlainen lenkki taas parin päivän päästä ja sillä välin ahkeraa lenkkeilyä töihin ja töistä kotiin.

Adios karvanaamat!