Sivut

lauantai 7. maaliskuuta 2015

Minusta tulee triathlonisti...nista...triathloonaaja...triathloonari...mikä minusta tulee?

Mutta Lauantai. Takana neljä päivää treeniä, yksi lepopäivä ja edessä vielä tämän päivän juoksut ja huomisen uinnit ja pyöräilyt. Vielä mennään alkuajan huumassa kun kaikki on mahdollista, olen tosi hyvissä fiiliksissä ja liikunta maistuu. Liikkeelle lähteminen on vaikuttanut kaikkeen muuhunkin, sillä energiaa on riittänyt tällä viikolla enemmän kuin varmaan puoleen vuoteen. Sitä downfallia odotellessa...

Treeniohjelman nappasin BeginnerTriathletesta ja tämä ensimmäinen viikko on mennyt tunnustellessa olenko haukannut liian ison palan vai saanko puskettua itseni liikkumaan juuri tuon ohjelman mukaan (lähes) joka päivä. Totuus kuitenkin on että en ole kovin ahkera liikkuja viimeaikoina ollut. Varmaan se fiksumpi ohjelma olisi se couch-to-sprint ottaa alle ennen oikeita ohjelmia, mutta koska minä olisin niin fiksu ollut? Muistuttakaa minua sitten tästä kun treenimäärien kasvaessa kiukuttelen etten pystykään. Ainakin toistaiseksi olen selvinnyt jokaisesta treenistä ilman hampaiden kiristelyä mutta töitä olen joutunut tekemään. Tuntuu siis oikealta lähtötasolta (vaikka se ei sitä olekaan). Kevennetään jos tuntuu siltä.

Sitten ne tavoitteet eli miksi edes yritän. En ole koskaan ollut hyvä pysymään tavoitteissani jos puhutaan suurista elämänmuutoksista. En myöskään osaa luoda itselleni mitään palkintoja matkan varrelle tai edes sitä isoa palkintoa sinne tien toiseen päähän. Minua ei motivoi yhtään se että saisin jotain (materiaa) palkinnoksia eikä oikeastaan sekään että sitten joskus tulevaisuudessa pystyn ehkä tekemään jotain johon en nyt pysty. Sitä tavoittelen, mutta se ei ole se moottori mikä saa minut nousemaan sängystä aamulenkille. Eniten minua motivoi tässä ja nyt, se että ylipäätään lähden liikkeelle, joka on sekä etu että ongelma. Jos huominen ei motivoi, miksi liikkua eteenpäin? Toisaalta, jos palkinto on välitön, on liikunta mielekästä tehdä silloinkin kun sataa kissoja ja koiria. Kaikki siis hyvin silloin kun on "se fiilis". Ja sitten tullaan siihen päivään kun väsyttää, on kiire ja kaikki menee päin mäntyä muutenkin. Silloin haluan vain mennä sänkyyn katsomaan leffaa eikä ajatus ahtautumisesta urheiluliiveihin ja juoksukenkiin houkuta yhtään. Näinä hetkinä mieli kilpailee siitä mikä on se suurempi palkinto ja motivaattori.

Kaikenkaikkiaan olo on kuitenkin mitä mahtavin ja treenit maistuvat, joten miksi surra jotain mitä ei ole olemassakaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on minulle tärkeä ja auttaa minua jaksamaan. Kiitos siis sinulle että suot minulle hetken tai pari omaa aikaasi!