Paha olo meni jo

Viime tekstissä kirjoitin etten voi kuvitella itseäni tällä hetkellä tosissani treenaamassa tiukan ohjelman mukaan. No sitähän kesti ihan oikein kokonainen päivä, sillä nyt fiilis on jo pari päivää ollut aivan toinen. Ilmoittauduin kurssille, josta saisin valmiin treeniohjelman ja neuvoja ja ohjeita. Ensimmäisen viestin saatuani olin aivan tulessa! HALUAN juosta. HALUAN uida. HALUAN pyöräillä. HALUAN seurata treeniohjelmaa. Mielikuvittelin itseni laittamassa kalenteriin merkintöjä treeneistä ja tietysti tapani mukaan latasin heti puhelimeen sopivan appsin johon voisin treenejä rustailla. Joten, mene pois paha mieli, tule tule hyvä mieli.

Vaan kurssini päättyi ennen kuin ehti alkaakaan. Tuossa vajaa pari viikkoa sitten kävelin kotiinpäin töistä ja päätin ottaa muutaman juoksuaskeleen, ihan vain muistellakseni että miten niitä jalkoja nostellaankaan. Se olikin sitten suuremman luokan virhe. Ensimmäisillä neljällä askeleella totesin että kenkäni eivät olleet sitten alkuunkaan juoksuun sopivat, viidennellä astuin pieneen kuoppaan. Siihen loppui juokseminen. Näiden viiden askeleen jälkeen vasemman jalan jalkapöydän ulkosyrjä on ollut kipeänä ja maanantaiaamuna se turposi niin ettei sillä oikein kärsinyt astua. Siitä lähtien se on aamulla ja illalla turvonnut ja päivällä muuten vain kipeä. Ei auttanut kuin laittaa viestiä kurssin järjestäjille, että ei ole tästä naisesta juuri nyt juoksijaksi, ja perua osallistuminen. Blääh.

Sain silti aivan hirveästi potkua siitä että olin oikeasti valmis nousemaan ylös ja tekemään jotain. Sen innoittamana etsin netistä ilmaisen triathlon-treeniohjelman joka vaikutti aika hyvältä. Ohjelma lupaa 20 viikossa tehdä kotletista atleetin (vai tritleetin?) kunhan vain kiltisti pistää nenänsä ulos ovesta, säännöllisesti ja riittävän pitkäksi aikaa. Ravintopuolen teoria minulla on sen verran hyvin hallussa etten ole siitä huolissani vaikka en extraneuvoja saisikaan. Vaikka ei se teorian puuttuminen tähänkään asti ole se minun kompastuskiveni ollut...